torstai 31. tammikuuta 2013

OMA KELLO TAI  LAMPPU

Tunnilla käytiin läpi, että mitä muotoilu oikeastaan on. Aiemmin olen itse liittänyt muotoilun pääasiassa ulkonäön suunnitteluun, vaikka tärkeäähän on ottaa myös käytettävyys huomioon. Katsoimme monenlaisia kuvia kelloista ja lampuista, jotka oli valmistettu esimerkiksi kierrätysmateriaaleista. Ne oli todella kekseliäitä ja persoonallisia ja inspiroivia. Ihan samalla tavalla kuin ekalla tunnilla arkkitehtuurin kanssa, tajusin silloin ettei käyttötavaroidenkaan tarvitse olla tylsiä.

Tehtäväksi tuli oman kellon tai lampun suunnitteleminen, jonka sitten rakentaa kuvisluokasta löytyvistä materiaaleista. Mun mielestä tämä oli ehdottomasti vaikein tehtävä koko kurssilla. Mieleen ei meinannu tulla mitään minkä pystyisin ite tekemään. Siksi päätin vaan aloittaa väkertämisen, että saisin edes jotain aikaan. Lopputuloksena oli seinälamppu :D Se on musta aika hassun näkönen, tykkään sen kirkkaan keltaisesta väristä, mutta häiritsee että rautalangasta ja sähköjohdosta kieputettu juttu on huolimattomasti tehty.

1 kommentti:

  1. Ihastuttava, persoonallinen esine, jonka tekemisessä on todella nähty vaivaa. Hienoa, ettet tarttunut ensimmäiseen ideaan, vaan jaksoit pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja parhaimman löytämiseksi.

    Lopputulos on raikas ja persoonallinen, huolisin kyllä omaankin kotiin:)

    VastaaPoista