torstai 22. syyskuuta 2011

Yhteisötaide

Tänään opettelimme erilaisia värienkäyttötapoja, joilla saa silmää miellyttävän lopputuloksen. Työssä voi esimerkiksi hyödyntää valööriharmoniaa (perustuu värien eri valoisuusasteiden käyttämiseen), yhden värin harmoniaa ( jossa käytetään ainoastaan yhden värin eri sävyjä), tai vastaväriharmoniaa (eli käytetään joko keltaista ja violettia, punaista ja vihreää tai oranssia ja sinistä).


 Meidän ryhmä valitsi maalaukseen aluksi vastaväriharmonian, sinisen ja oranssin. Maalauksen edetessä sininen alkoi kuitenkin vihertää liikaa, joten lopulta työssä käytettiin puhtaiden värien harmoniaa. Varjostuksien kanssa piti vähän pähkäillä ja tuntuu että olio kaipisi vielä varjostusta. Tästä tuli musta pikkuisen mitäänsanomaton, siitä puuttuu vielä joku juju...

1 kommentti:

  1. Tiedän, että sinun tavallasi tehdä tämä maalaus ei olisi jäänyt tähän, vaan olisit viilannut yksityiskohtia täydellisyyteen saakka. Joskus on kuitenkin hyvä työskennellä tiukasti annetussa aikataulussa ja kompromisseja tehden. Mielestäni lopputulos on kyllä kaunis ja kiehtova, myös aika pitkälle viimeistelty. Tämän työn tärkein sisältö oli yhdessä tekeminen ja suunnitteleminen, yhteisötaiteen hengessä.

    VastaaPoista